perjantai 22. maaliskuuta 2013

Raitasukat visukintun tapaan



No niin. Oli aika tarttua vanhoihin lankoihin ja käyttää ne pois. Nämä värit 6-vuotias tyttöni valitsi lankalaatikosta ja näistä tuli juuri ja juuri hänen kokoiset sukat. Hyvillä mielin saa olla taas, että langat kuluu 7-veljeksen laatikosta. Näihin sukkiin ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa. Neiti näytti värit ja toivoi vähä pidempiä varsia sukkiin. Heitin itselleni haasteen ja päätin kokeilla tehdä jalan myötäisen sileäneuleisen sukan. En ole tosiaan koskaan tehnyt sellaista, niin lunttasin ohjetta sukkalehdestä ja varsi on tehty ohjeen z mukaan. Kantapäässäkin halusin kokeilla jotain uutta ja niimpä tein näihin sukkiin ranskalaisen kantapään. Olipas muuten hauska kantapää ja helppo tehdä. Minusta näyttää, että tuon mallinen kantapää istuu itse asiassa paremmin neitin jalkaan kuin tavallisesti vahvistettu. Haluan kyllä kokeilla myös omissa sukissani.



Tämä oli jännä projekti, kun homman edetessä sai miettiä, että mihin nämä langan pätkät riittävätkään. Kävi jopa mielessä, että olikohan ihan viisasta tehdä pitkiä varsia, vaan niimpä sitä sai kuin saikin nämä tehtyä loppuun saakka värien aina yksi kerrallaan jäädessä pois. Valkoinen oli ainoa, jota jäi ihan pikkuisen. Pitkästä aikaa oli ihanaa myös itse päättää, että miten värejä käyttää. On tullut jumituttua valmiisiin ohjeisiin aika paljon. Edes usean langan päättäminen ei tuntunut tympeältä.
Neiti on kyllä tyytyväinen näihin ja en itsekään voi näitä moittia. Tiesin jo alussa, että näihin sisältyy haastetta varren kavennusten suhteen. Vielä jäin sitä miettimään, että olisiko tähän jotankin konstia saada raidat kulkeemaan tasaisemmin kierroksen vaihtuessa. Siinä on vähän opiskeltavaa minulle. Ehkä siihen joku vastaus löytyy. Toki sen voi tännekin minulle kirjoittaa. Otan ohjeita ja vinkkejä innolla vastaan.

 
Loppuun vielä mainitsen, että muokkailen blogin ulkoasua tässä hissunkissun. Asia ollut mielessä jo jonkin aikaa ja katsotaan, mitä tästä tulee. Jospa tämä kevät sen meille kertoisi. Auringonpaisteisia päiviä meille kaikille!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Tämän vuoden ekat sukat


Ensimmäinen sukkapari valmistui eilen ja tässä tulos. 4-vuotias neitini on itse valinnut langat ja määräsi vielä, että sukissa pitää olla pinkki varsi, kantapää ja kärki. Tämä on ihan kätevä seikka, sillä kahdella siskolla on tästä langasta sukat ja nyt nämä kolmannet erottuu hyvin joukosta, kun ne on tehty vähän eri tavalla. Valitsin tähän ohjeeksi novitan sukkalehden kohoneulesukat mallin ö. Olen monta kertaa lukenut sen ohjeen läpi ja sitä on tehnyt mieli kokeilla, mutta lehdessä sukat ovat aika tylsän näköiset minun silmään. Kuitenkin houkutti nähdä, tekisikö kirjava lanka niille jotain vivahdetta ja täytyy sanoa, että tämän papukaijan kanssa se näyttää aika hyvältä. Kuvio ihanasti pehmentää langan luomia raitoja. Lisäksi varresta tuli joustava, niin se on helppo pienenkin pukea jalkaan. Yksivärisenä näitä en tekisi, koska tuo kohoneule ei ainakaan minn käsissäni näyttänyt kovin selkeältä, taitavampi neuloja saattaisi onnistua paremmin. Ohjetta oli kiva kokeilla, mutten silti voi väittää ihastuneeni siihen. Aika näyttää, käytänkö sitä vielä tulevaisuudessa. Papukaijaa jäi vielä. Saiskohan siitä äiskällekin jotain hauskaa? Jään sitä suunnittelemaan samalla, kun jatkan sukkien tekoa. Kaksi prinsessaa vielä jäljellä. :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Polkasta pitsiä


Tässä onkin nyt uusin työni. Olen monta kertaa pysähtynyt haaveilemaan tästä kaulurista, jonka ohje on Novitan talvi 2012 -lehdessä. Toinen, mitä olen miettinyt, että haluaisin kokeilla joskus moniväristä lankaa vähän isommassa työssä. Nämä kaksi ajatusta yhdistäen lähdin kokeilemaan, mitä tästä tulisi ja lopputulos on mielestäni pirteä. Jospa tällaista ei heti tulisi vastaan. Käytin tähän koko 7-veljeksen kerän niistä joululahjalangoistani. On muuten ihana tunne, kun tuli kerrankin käytettyä joku lanka aivan alusta loppuun eikä kyseessä ole edes jämälankatyö. :) Jee! Tätä on nyt lasten kanssa vuorotellen mallailtu ja eiköhän tämä käy vuorotellen sekä äidin että tyttärien kaulassa. Harmi vain, että valokuvauksen aikaan minulla ei ollut apuria, niin tuli otettua tämmöinen kuva. Kauluri on huomattavasti elävämmän näköinen oikean ihmisen kaulassa. Ei kyllä harmita pätkääkään, että päätin tätä kokeilla. Omaksi yllätykseksi tämä vielä valmistuikin nopeammin kuin kuvittelin. Kun keskittyy kuvion tekemiseen, niin pituutta kertyy ihan huomaamatta. Kappaleen mitoiksi tuli 23 cm x 127 cm. Ohjeesta poiketen käytössäni oli 5 mm puikot (koska minulla ei vielä ole paksumpia), vaan ei tästä minun mielestä tullut liian pientä pitsiä. Ihana kauluri ja toivottavasti tämä palvelee meitä pitkään! Uskon niin.

Taisi käydä niin, että jäin koukkuun näihin kaulureihin. Monta kivaa ohjetta on löytynyt ja niitä on ehdottomasti kokeiltava. Yhteen odottelee jo langatkin laatikossa. Ennen sitä kuitenkin minun täytyy lunastaa lupaukseni ja tehdä villasukat kolmelle ihanalle tytölle. Kaksi isompaa tytärtäni valitsivat jo langat laatikosta ja niissä odottaakin mukavat puuhat. Lisäksi sain kirjeen 10-vuotiaalta kummitytöltäni, joka pyysi minulta villasukkia. Eihän sellaiseen pyyntöön vastata kieltävästi! Luvassa siis villasukkia vielä tälle keväälle. Nautitaan keväisestä auringosta! Tikuzin